Miten luoda tavoitteita tukevia tapoja


Oletko koskaan aloittanut mitään sellaista, mikä on todella tempaissut sinut mukaansa, mutta hurmion päätyttyä löytänyt itsesi jälleen aloituspisteestä? Minä olen. Itseasiassa olen ollut vastaavassa tilanteessa jo niin monta kertaa, että olen saanut siitä tarpeekseni. Siksi kirjoitan tämän artikkelin, jotta sinäkin voit saada tarpeeksesi polusta, joka ei vie minnekään ja auttaa sinua polulle, missä liikutaan eteenpäin.


Tavat ovat meille tärkeitä ja tekevät monista toimistamme helpompia. Ne ovat automatisoituneita, mutta vain osittain tahdonalaisia. Kukaan ei kuitenkaan synny tapoineen, vaan niitä luodaan ja niitä opitaan. Tapoja pystyy muokkaamaan sekä luomaan uusia, vaikkei tavoistaansa pääsekään koskaan täysin irti. Miten tapoja muokataan? Tunteilla sekä toistolla. Tässä kohdassa onkin hyvä keskittyä siihen, mihin voit vaikuttaa; voit vaikuttaa uusien tapojen luomiseen, vanhojen muokkaamiseen sekä herättämään toivottuja tunteita. Et voi kuitenkaan täysin kitkeä itsestäsi irti sellaista, mikä on jo kertaalleen sisään ajettua, eli opittua. Selkokielellä sanottuna voit luoda uuden tavan tai muokata vanhaa tapaasi niin, ettei sen aiheuttama ärsyke aiheuta samaa toimintaa. Jos haluat lopettaa napostelun ja huomaat olevasi jääkaapilla, niin napostelun sijaan alatkin pyörittelemään niveliäsi minuutin ajan.



1. Selkeytä tavoitteesi

On aika selkeyttää ajatuksia ja toimintamalleja. Mikä on tavoitteesi? Onko tavoitteesi yhteydessä arvoihisi? Olethan varma, että tämä tavoite on sinun tavoite, eikä jonkun muun tai sellainen, jolla pyritään olla mieliksi toiselle? Selkeytä tavoitteesi itsellesi sopivalla tavalla; kirjoittamalla paperille/koneelle, ajatuskartoilla, maalaa, piirrä.. Suosittelen sinua tekemään niin loogisen selkeyttämisen sekä luovemman, jossa voit kuvittaa tavoitteesi itsellesi mieluisalla tavalla (nän helpotat visualisointia, sillä jos pystyt kuvittelemaan sen, lisäämään kuvitelman päälle aistituntemuksia, olet jo puolimatkalla kohti tavoitettasi). Tällä tavoin käytämme sekä vasenta, että oikeaa aivopuoliskoa. Me ihmiset olemme perimmiltään kovin visuaalisia olentoja, looginen ajattelukyky on varsin uusi - suosi siis molempia! On muuten hyvä tietää, että alitajunta ei kykene erottamaan kuviteltua todesta, käytä sitä siis hyödyksesi ja ohjelmoi aivosi kohti onnistumista.


2. Selkeytä tavoitettasi hidastavat tapasi

Mitkä ovat sinun epäedullisia tapojasi? Mieti sellaisia, mitkä liittyvät tavoitteeseesi. Esimerkiksi kesken jättäminen aloittaessasi uuden tavan liikkua. Jos tämä on sinun tapasi, niin kirjoita se ylös ja mieti, mikä aikaansaa tavan syttymisen? Minkälainen ajatusprosessi silloin on päällä? Minkälaisia tunteita silloin koet? Miten puhut silloin itsellesi? Ennen muuta huomioi haukkaatko liian suuren palan kerralla, pystytkö todella pitämään siitä kiinni päivittäin? Onko vauhti kovaa ja lennokasta? Onko sinulla tapana uskoa, ettei sinusta loppujen lopuksi ole siihen? Koetko, että tapasi ovat osa identiteettiäsi; sinä nyt vaan olet sellainen? Ole tässä kohdassa kriittinen, tutki avoimin mielin.


3. Valitse maksimissaan 3 uutta tapaa kerrallaan

Motivaation sekä inspiraation vallitessa on helppo uskoa omiin ehtymättömiin voimiin. Sen sijaan, että käyttäisit liioin motivaatiota saatika inspiraatiota polttolähteenäsi, keskity luomaan uusia tapoja jotka tapahtuvat silloinkin, kun mikään ei huvita. Minkälaiset päivittäin tehdyt tavat auttaisivat sinua kohti tavoitettasi, niin ettei sinun tule sen kummemmin stressata tavoitteen toteutumisesta? Tavat ovat energiaasäästäviä ystäviä, jotka pitävät sinusta huolta silloinkin, kun omat voimat ovat levontarpeessa. Kun olet selkeyttänyt minkälaisia epäedullisia tavoitteita sinulla on, valitse nyt 1-3 tapaa, joita muokkaat tai luot. Mikä olisi sellainen pieni, helposti tehtävä ja tarpeen tullen vain minuutin aikaa vievä tapa, mikä vie sinua kohti tavoitettasi - sellainen, millä saat sytytettyä hyviä tunteita aikaan? Uuden tavan olisi hyvä olla mahdollisimman matalakynnyksinen, jottei sen toteuttaminen vaadi liioin energiaa. Jos koet, että haluat tehdä lisää niin tee, mutta pidä kiinni tuosta minuutista, se on sinulle tärkeämpää, kuin kolme kertaa viikossa tunnin verran. Jatka uuden tapasi toistoa kahden - kolmen kuukauden ajan ja huomaat, että siitä todella muodostuu sinulle tapa. Muista pitää visualisointi matkassasi!


4. Kartoita tukijoukot

PT-valmennuksissani teetän asiakkailleni aina tavoitekyselyn. Tavoitekyselyssä on myös kohta, missä määritetään oma tukijoukko. Tämä on ollut usealle asiakkaalle herättävä kohta; omat tukijoukot ovat todella aktivoituneet auttamaan toista matkallaan, sekä useimmiten hekin on innostuneet tekemään pieniä muutoksia elämäntapoihinsa. Tämä monesti auttaa myös lähipiiriä ymmärtämään, että nyt ollaan tosissaan ja sitä halutaan arvostaa. Kartoita siis matkallesi tukijoukot, se voi olla yksi tai useampi henkilö, mutta valitse tarkkaan! Tukijoukot auttavat sinua eteenpäin silloin, kun vanhat tavat puskevat päälle tai karrikot iskevät. Jos suinkaan mahdollista, pyri heidän kanssaan avoimeen keskusteluun ja anna heidän auttaa sinua mahdollisesti huomaamaan erilaisia tapojasi sabotoida omia saavutuksiasi. Sellaiset ihmiset, jotka pelkäävät loukkaavan sinua, eivät ehkä ole tähän tarkoitukseen niitä parhaimpia - sinä haluat päästä eteenpäin, haluat onnistua ja kasvaa ihmisenä, tarvitset siis rehellisyyttä tukijoukoiltasi. Osana tukijoukkoasi voi toimia myös uuden harrastuksen kaverit, PT tai esimerkiksi mentaalivalmentaja.


5. Kyseenalaista ajatuksiasi

Ovatko ne tosia? Oletko kenties ajatellut samoja ajatuksia samanlaisessa tilanteessa? Miksi ne syttyvät? Mitä ne yrittävät kertoa? Edistävätkö ne sinua kohti tavoitettasi? Uskalla kyseenalaistaa, todella puhua itsesi kanssa ja syventää itsetuntemustasi. Tee se nyt, niin sinun ei tarvitse tehdä sitä enää uudelleen, vaan jatkossa kehittää sitä entisestään. Pelkäätkö menettäväsi jotain itsestäsi tai muuttuvasi liikaa? Vai pelkäätkö kenties epäonnistumista tai onnistumista? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos todella teet työtä hyvin selkeytetyn tavoitteesi eteen?


On hyvä muistaa, että karrikoita ja kompastuksia sattuu matkan varrella - ne eivät ole asioita, joidenka takia jättää prosessi kesken, vaan enemmänkin asioita, joita tulee kohdata edistyäkseen. Jokainen meistä kompastelee omien asioiden kanssa juuri niin kauan, kunnes päätämme kohdata ne ja tehdä tarvittavat muutokset. Tämä prosessi on osa loppu elämääsi, pyri katsomaan sitä siis monesta eri näkökulmasta. Ja tiedosta tunteesi, tunteissa on voimaa, harjoittele käyttämään sitä voimaa itsesi eduksi - sen sijaan, että annat kompastuksista nousseiden tunteiden vaikuttaa seuraaviin tekoihin. Yksi hyvä tunne on kiitollisuus; kiitä itseäsi oikeista valinnoista ja siitä työstä, mitä sitoutuneesti teet itsesi eteen. Tee onnistumisestasi helpompaa sekä palkitsevampaa!



Movement coach

Hanna



287 katselukertaa

FTC Functional Training Center Oy

Y-tunnus: 2302026-6

jukka@movement.fi

Rekisteriseloste

  • YouTube - White Circle
  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle

© Movement Jalasjärvi