
YHTEISÖ
Lue asiakaskertomuksia ja tutustu meidän treenaajiin

Henrika
Aloitin Movement Centerillä alunperin, koska halusin oppia seisomaan
käsillä ja Movement Centerin huippuvalmentajien avulla olen kehittynyt
käsilläseisonnassa todella paljon. Valmentajien osaamistaso on jotain
aivan huikeaa ja koska osallistujamäärät pidetään pieninä, on tunneilla
mahdollista saada runsaasti henkilökohtaista tukea ja palautetta.
Käsilläseisonnan lisäksi olen jäänyt koukkuun myös muihin Movement
Centerin tunteihin, sillä tunneilla on aina todella hyvä fiilis ja olen
saanut Movement jengistä uusia kavereita, joita tapaan myös tuntien
ulkopuolella. Tämä on jotain, mitä en ole kokenut missään muualla!

Minna
Aloitin treenaamisen Movement Centerillä pari vuotta sitten sattumankaupan takia ja muut harrastukset ovat hiljakseen jääneet vähemmälle, koska olen nauttinut niin paljon! Movement Centerin valmentajat ovat huipputasoa (eli ihan parhaita!), huomioivat tasosi ja antavat yksilöllisesti vinkkejä ja vaihtoehtoja vaikeissakin liikkeissä. Laadukkaan valmennuksen takia olen kehittynyt aloittamisen jälkeen mielestäni paljon enemmän kuin osasin odottaa. Omat tavoitteeni ovat muuttuneet kehitykseni myötä, ja se motivoi minua jatkuvasti kokeilemaan vaikeampia tunteja ja uusia liikkeitä. Huippuvalmentajien lisäksi treenikaverit on kivoja ja yhteishenki on aina positiivinen vaikka hiki lentää ja välillä ähistään kilpaa mahdottoman tuntuisissa asennoissa. Movement Centerille on aina kiva tulla treenaamaan, ja lähden sieltä aina hymy huulilla iloisena jatkamaan päivääni. Onneksi löysin näin kivan treenipaikan ja -yhteisön!

YRITYKSET
Haluatteko tarjota omalle yhteisöllenne viikottaisen hetken, jossa pääsette yhdessä nauttimaan liikkumisesta ja pitämään huolta omasta toimintakyvystä?
Järjestämme virkistyspäivien lisäksi viikottaisia privaattitunteja. Ole rohkeasti yhteydessä!
Nordkapp
Designer
I'm really bad at giving quotes. But I really liked how our coach handled the situation by guiding us, allowing us to make mistakes, encouraged to laugh at ourselves and then try again. I'm still using few of the moves, and especially hanging after gym has made a big impact on my back muscles feeling healthier.
